Ulla Kuusimäki

Tekniikat ja julkaisutavat muuttuvat, mutta puhuttelevuus, ajankohtaisuus, ymmärrettävyys ja aitous ovat edelleen toimivan markkinointiviestinnän kulmakivet.

Puhuttelevuus on pääotsikon varassa. Jos se pysäyttää ja koskettaa lukijaansa, se on onnistunut. Seuraavaksi on väliotsikoinnin vuoro; pikaisen silmäilyn tulee houkutella jatkamaan.  Lisäksi otsikoiden muodostaman sanoman tulee olla niin ajankohtainen, että lukija käyttää aikaansa lopunkin lukemiseen, sillä harva kiinnostuu yöttömän yön aattona kynttilöistä tai jouluna rairuohosta.

Viimeisenä koetukselle joutuu leipäteksti. Ensimmäinen kappale joko sytyttää tai sammuttaa mielenkiinnon kipinän. Jos teksti ei avaudu ensi lukemalla tai on täynnä fraaseja, lukeminen loppuu. Vain aito viesti koskettaa. Parhaimmallaan se synnyttää oivalluksen ja sitä kautta muistijäljen.

Sama teksti ei toimi somessa, nettisivulla ja sivustolla olevassa esitteessä. Verkkokirjoittamiseen voi soveltaa vanhaa kunnon myyntisuppiloa. Some, bannerit ja sähköiset suorat ovat sisäänheittäjiä, nettisivu on myymälä ja pdf-esite tai vastaava kertoo tarkimmatkin yksityiskohdat asiantuntevan myyjän tavoin.

Viime kädessä aitous ratkaisee. Kannattaa siis investoida omiin teksteihin alalla menestyneen yrityksen tekstien copypeistaamisen sijaan. Aitous differoi. Aito teksti on autenttinen ja tosi. Eikä sitä korvaa  avainsanakikkailu. Sillä kuten algoritmit huomaavat nopeasti kikkailut, ihmiset haistavat päälleliimatun.

Sitoutuminen syntyy mielihyvästä ja henkilökohtaisesta kohtaamisesta. Siitä, että teksti puhuttelee. Ja siihen tarvitaan perusmyyntilauseiden sijaan ainutkertaista tekstiä.  Markkinointiviestintä luo intohimoja, lisää tunnettuutta ja myyntiä, kun se on taidolla suunniteltu.

Ota yhteys Branderin osaajiin ja jutellaan lisää.